Teen valmistuksesta

Oletko ihmetellyt hassuja kirjainsarjoja laadukkaan teepakkauksen kyljessä?

Hyvän teen valmistukseen tarvitaan kaksi resurssia joista ei voi tinkiä: toinen on puhdas hyvä vesi, ja toinen laadukas hyvä tee. Muilta osin teemaailma on suvaitsevainen ja lempeä, ja jokaisella on mahdollisuus löytää oman maun mukainen tapa valmistaa teetä. Teen ystävä nauttii valmistamansa teen sellaisenaan, tai juuri sellaisin lisukkein joista itse pitää.

Yleensä teekauppias merkitsee myymäänsä teehen valmistussuosituksen. Se on hyvä lähtökohta aloittaa, vaikka myöhemmin oman maun mukainen haudutus saattaakin lopulta poiketa alkuperäisestä suosituksesta.

Muutaman yleisen erilaisiin teetilanteisiin soveltuvan vinkin tarjoilemme tässä:

VIHREÄ TEE

Vihreästä teestä tulee paremman makuista kun sen päälle ei lorottele kiehuvaa vettä, eikä hauduttele teetä liian pitkään. Jotkut vihreät teet tykkäävät esimerkiksi 60 asteen haudutuslämpötilasta, ja haudutusaikakin saattaa olla vaikkapa yhden minuutin mittainen. Varovainen kannattaa olla erityisesti höyrytettyjen teelaatujen kanssa (sencha ja gyokuro esimerkiksi). Vihreän teen valmistuksessa hurjan kätevä apuväline on vedenkeitin, jonka lämpötilan voi säätää. Veden lämpöä voi kyllä mitata ihan tavallisella kinkkumittarillakin. Vihreän teen lehdet voi hauduttaa yleensä kahdesti. Jos olet päättänyt ettet pidä vihreästä teestä koska se on kitkerää, olet ilmeisesti saanut huonosti valmistettua teetä. Ja vihreään teehen ei lisätä maitoa – mutta lisää toki, jos se tekee sinut onnelliseksi!

MATCHA TEE

Matcha on varjossa kasvatetusta höyrytetystä vihreästä teestä hienoksi jauhettua pulveria, jota perinteisesti käytetään esimerkiksi japanilaisessa teeseremoniassa. Koska matcha-pulveri on hienoksi jauhettua ja pölyävää, se sekoitetaan teeksi bambuvispilällä veteen vatkaten. Juoman pintaan on tarkoitus syntyä vatkauksessa pehmeä vaahtokerros, ja vatkaaminen vaatiikin hiukan opettelua. Koska matchaa juodessa tulee juoneeksi koko teenlehden, vaikutus on hurjan virkistävä ja terveellinen. Länsimaissa erilaiset matcha-lattet ovat nyt trendi, ja ne usein valmistetaan lattea varten tuotetusta teepulverista joka sisältää sokeria ja muita lisukkeita. Jos olet törmännyt Tenchaan, se on jauhamatonta matchaa, ja haudutettavissa teeksi vihreän teen tapaan.

MUSTA TEE

Yleisesti tunnettuja mustia teelaatuja haudutetaan vain kerran, eivätkä ne ole lämpötiloista ja haudutusajoista niin kovin tarkkoja. Käytä kiehahtanutta vettä (90-100C) ja hauduta esimerkiksi kolme minuuttia. Tyypillisimpiä mustia teelaatuja ovat Assam, Ceylon ja Keemun. Teekauppiailta saa nykyään erikoisiakin mustia laatuja; kuten mustaa villinä kasvanutta teetä, tai jännittäviä japanilaisia ja korealaisia mustia teelaatuja. Nämä yleensä tarjoavat nautintoa myös toiseen kertaan haudutettuina.

MUSTA TEE JA MAITO

Jos rakastat mustaa maitoteetä, kannattaa valita ns. broken teelaatu. Siitä uuttuu vahvempi tee, koska teelehdet on rikottu hienojakoiseksi murskaksi. English breakfast -tyyppiset teet ovat yleensä Assamin ja Ceylonin teelaatujen sekoituksia. Se, laittaako maidon kuppiin ennen tai jälkeen teen kaadon, jakaa mielipiteitä. Jos maidon lorauttaa kuppiin ensin, maidon maku saattaa muuttua - maito niin sanotusti palaa. Toisaalta jos kupissa on maito ennen teetä, kylmä maito suojaa herkkää posliinikuppia. (Tätä dilemmaa voi kunnon britin tapaan tutkiskella koko loppuelämän ajan.)

OOLONG

Jos tykkäät kevyemmästä ja vaaleammasta oolongista, valitse vähemmän hapetettu laatu. Mitä enemmän oolong on hapetettu, sen tummempaa teetä siitä uuttuu. Oolong teelehdistä saa monta haudutusta, laadusta riippuen esimerkiksi 3-6 kertaa. Koska oolong on yleensä valmistettu kokonaisista teenlehdistä jotka on pyöritelty rusinamaisiksi palleroiksi, ne tyypillisesti aukeavat kunnolla vasta toisella haudutuskerralla, joskus vasta kolmannella. Prosessia voi hiukan nopeuttaa huuhtomalla teen lehdet kertaalleen ennen ensimmäistä uuttoa kuumalla vedellä. Vasta auetessaan teen lehti antaa hienomman aromin.

AFTERNOON TEA

Iltapäiväteetarjoilut ovat yleistyneet myös Suomessa. Useinmiten iltapäivätee tarjoillaan englantilaiseen tyyliin: pieniä herkkuja sormin syötäväksi, sekä suolaista että makeaa. Herkut katetaan pöytään kerrostarjottimella siten, että alimmassa kerroksessa ovat voileipäset, keskellä skonssit ja ylimmässä kerroksessa pienet äkkimakeat suupalat. Skonssien lisukkeeksi pöytään tuodaan myös hilloa ja kermaa. Asiakas valitsee teen teelistalta, ja se tarjoillaan pöytään joko valmiiksi haudutettuna kannussa, tai siten että teelehdet ovat vielä siivilässään kannussa ja asiakkaan vastuulle jää ymmärtää nostaa teenlehdet pois sopivan haudutusajan kuluttua. Kannattaa siis olla hereillä tässä kohdassa, ja nostaa lehdet pois mieluummin liian aikaisin, kuin antaa teen kitkeröityä. (Teen lehdethän voi aina laskea takaisin kannuun mikäli juoma jäi liian laimeaksi.) Jos haluat pelata varman päälle, valitse iltapäiväteeksi listalta Darjeeling - iltapäiväteiden tyylikäs klassikko. Maustamattomana ja kevyehkönä laatuna se sopii kaikkien tarjolla olevien syömisten kanssa hyvin yhteen. Darjeeling vaatii hiukan valppautta hauduttelijaltaan, siitä tulee helposti kitkerää - kokeile vaikka kahden minuutin haudutusaikaa noin aluksi. (Ja tietysti, jos mahdollista, nautit lasillisen kuohuvaa iltapäiväteen aperitiiviksi.)

TEEN LUOKITUKSET

F (Flowery) = teepensaan ylin ja hentoisin nuppulehti, jossa alapinnalla on karva jäljellä. Kukkainen aromi.

O (Orange) = Nuppulehdestä seuraava hentoinen lehti ylhäältä päin laskettuna (eikä tällä ole tekemistä appelsiinien kanssa).

P (Pekoe) = Kolmas lehti ylhäältä päin.

T (Tippy) = Tippy on teepensaan ylin, aukeamaton kärkisilmu, Ne erottuvat mustassa teessä vihreinä tai kellertävinä lehtinä.

S = Teen maistajan lisäpiste.

STGFOP = Teen maistaja arvostaa tätä erää, johon on noukittu nuoria Tippy-lehtiä (T) erikseen. Nämä on lisätty poimintaan, joka sisältää nuppulehden ja kaksi seuraavaa.

G (Golden) = Koko lehti, kultainen aromi.

1 = Teen maistajan laatuluokka. Mitä ylempi lehti, sitä hienoaromisempi.

SFTGFOP (Special Fine Tippy Golden Flower Orange Pekoe) = Tee koostuu hienoimmista teelehdistä, jotka jäävät hapetuksessa hopeisiksi.

FTGFOP (Fine Tippy Golden Flowery Orange Pekoe) = Nuoret kehittyvät lehdet.

TGFOP (Tippy) = Kaikissa lehdissä kullanpunerva kärki.

GFOP (Golden Flowery Orange Pekoe) = Korkealaatuinen tee, jossa mukana punertavia kärkisilmuja.

FOP (Flowery Orange Pekoe) = Korkealaatuinen tee, jossa paljon kärkilehtien silmuja. Jatkokäsittelyn toisessa vaiheessa 5-8 mm mittaiset lehdet rullataan, siis murskataan pituussuunnassa.

OP (Prange Pekoe) = Kooltaan 8-15 mm pitkinä kokonaisina rullatut lehdet, joiden seassa on vähemmän kärkilehtiä kuin FOP:ssa.

P (Pekoe) = Hyvä tasainen lehtitee.

FP (Flowery pekoe) = Mukana myös hienompia lehtiä kuin pekoessa. Molemmat sisältävät sekä pienempiä että karkeampia lehtiä, mukana myös kolmansia lehtiä.

PS (Pekoe Souchong) = Karkeampi lajitelma, myös avoimia ja täysikokoisia lehtiä. Luokitus on käytössä vain Kiinassa.

S (Souchong) = Kiinalainen nimitys karkeammalle laadulle.

B (Broken) = Lehdet on rikottu, teestä tulee tummempaa ja vahvempaa.

LEAF TEA = Isolehtinen laatu

(Luokitukset: Pirkko Arstila, Teen ystävän kirja)

Yritysjäsenemme

Saammeko esitellä yhden yhteistyökumppaneistamme, teekauppias Inna Dalem, The Ounce.