Teen historia

Tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua alkuperäiskansat havaitsivat, että syömällä erään kameliakasvin lehtiä mieli virkistyy, ja väsymys ja näläntunne kaikkoavat joksikin aikaa. Tätä rinteillä ja vuorilla viihtyvää vaatimattoman näköistä kameliaa alettiin kutsua mm. nimillä la ja miem, joista myöhemmin alueelle saapuneet kiinalaiset omaksuvat teetä tarkoittavat sanat tu, ming ja cha omaan kieleensä.

v. 2737 eaa. kiinalaisten puolijumalallinen taruhallitsija Shennong löytää teen.

600-200 -luvuilla eaa. Ba- ja Shu-valtakuntien alueille nykyisen Sichuanin alueella teetä käytetään lääke- ja ruokayrttinä ja vähitellen myös juomana.

200 -luvulla eaa. itäkiinalainen Qin-dynastia valloittaa Ban ja Shun ja teenjuonti tulee han-kiinalaisen ylhäisön tietoisuuteen.

v. 59 eaa. varhaisin säilynyt historiallisesti luotettava maininta teestä kertomuksessa Tongyue.

v. 53-50 eaa. Wu Lizhen perustaa aikakirjojen mukaan ensimmäisen teetarhan Mengding-vuorelle Sichuaniin. Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosituhannella kakuiksi tai tiiliksi puristettu tee, joka keitetään kiehuvassa vedessä ja juodaan suolan tai muiden lisukkeiden kanssa, on vallitseva tapa nauttia teetä.

200-700 -luvuilla buddhalaisuuden nopea laajeneminen Kiinassa kasvattaa teen suosiota ja buddhalaiset perustavat teetarhoja kaikkialle missä tee vain kasvaa.

500-600 -luvuilla buddhalaiset vievät teen myös Koreaan.

v. 618-907 Tang-kausi. Hovi ja ylhäisö hurahtaa teehen paljolti buddhalaisuuden vaikutuksesta. Syntyy teekulttuuri. Aletaan valmistaa varta vasten teen valmistamiseen ja nauttimiseen tarkoitettuja astioita.

v. 641 tiibetiläinen kuningas Srong-tsan Gampo pyytää keisari Taizongilta kiinalaista morsianta haaremiinsa. Taizongin tytär prinsessa Wencheng vie myötäjäisinä Tiibetiin suuret määrät teetä ja arvokkaita teeastioita. Tiibetiläinen ylhäisö omaksuu teekulttuurin.

v. 780 (noin) historian ensimmäinen teekirja, "teepyhimys" Lu Yun Chajing, ilmestyy ja luo kirjallisen perustan oppineiden teekulttuurille.

v. 782 Tang-dynastia langettaa teelle 10% veron.

v. 805 munkki Saicho tuo kiinanmatkaltaan ensimmäiset teentaimet Japaniin ja istuttaa ne Kioton lähelle. Tee villitsee hovin, mutta suosio laantuu kolmeksi vuosisadaksi.

v. 960-1279 Song-kausi. Kuumaan veteen vispattava tee syrjäyttää Tang-kauden "teekeitokset". Teekilpailut ovat suosittua ajanvietettä ylhäisön keskuudessa.

v. 918-1392 hienostunut teekulttuuri kukoistaa myös Koreassa Goryeo-dynastian kaudella, mutta vaipuu tämän jälkeen unohduksiin aina 1900-luvulle asti.

v. 1109 teehen ja taiteisiin hurahtanut Song-keisari Huizong kirjoittaa teekirjan Daguan chalun.

v. 1191 japanilainen munkki Eisai palaa Kiinasta tuoden teetä, välineistöä ja tavan juoda vispattua teetä. Teen toinen ja tällä kertaa lopullinen tuleminen Japaniin.

1200-1300 -luvuilla uudenlaisen valmistusmenetelmän myötä modernit "paahdetut" irtoteet kehittyvät ja vähitellen syrjäyttävät Tang-Song-kausien kakkuteet.

v. 1368-1644 Ming-kausi. Nykyaikaisen teen aikakausi, jolloin juodaan haudutettua teetä ja teekannu lunastaa oman paikkansa teekulttuurissa. Teehuoneet yleistyvät Kiinan kaupungeissa. Tee saapuu Eurooppaan.

v. 1391 uuden aikakauden merkki: Ming-keisari Hongwu lakkauttaa teekakkujen valmistuksen hovin tarpeisiin.

1400-1500 -luvuilla suuret japanilaiset teemestarit Marata Shuko, Takeno Joo ja Sen Rikyu kehittävät zenbuddhalaisen chanoyu-teerituaalin yhdistelemällä vispattua teetä, zeniä, renga-runoutta ja wabi-estetiikkaa. "Teeseremoniasta" muodostuu sotilas-, pappis- ja kauppiassäätyjen keskuudessa yhteiskunnallispoliittisesti merkittävä kulttuurisesteettinen ilmiö.

1400 -luvun alussa kehitetään kuuluisa Jingdezhenin sinivalkoinen posliini.

1500 -luvun alussa valmistetaan ensimmäiset saviset Yixing-kannut.

v. 1545 ensimmäinen eurooppalainen maininta teestä Giambattista Ramusion kirjassa Delle navigationi e viaggi.

v. 1590 japanilaiset valloittavat Korean ja vievät satoja korealaisia keraamikkoja vankeina Japaniin, millä on valtava vaikutus japanilaisen tee- ja muun keramiikan kehitykseen.

v. 1600 Englannin Itä-Intian kauppakomppania perustetaan Lontoossa.

v. 1610 tiettävästi historian ensimmäinen teelähetys saapuu Eurooppaan hollantilaisten toimesta.

v. 1665 Venäjän lähettiläs Perfiljev tuo Moskovaan ensimmäisen perille asti saapuneen tee-erän Kiinasta.

v. 1680 kuuluisa pariisitar Madame de la Sablière tarjoilee salongissaan haute monden uutta muotijuomaa maidon (!) kera. Tätä pidetään lähtökohtana länsieurooppalaiselle tavalle juoda maitoteetä.

v. 1689 ensimmäinen suora teelähetys Kiinasta saapuu Englantiin.
1600 -luvun jälkipuolella tee valloittaa Persian ja alkaa yleistyä muuallakin Keski-Aasiassa.

v. 1699 avataan Kiinan ja Venäjän välinen mantereitse kulkeva karavaanireitti, jonka tärkeimpänä kauppatuotteena on tee.

v. 1708 Saksin kuningas Augustus II:n vangitsee alkemisti Johann Böttgerin ja vaatii tätä valmistamaan kultaa kuoleman uhalla. Böttger pelastaa henkensä onnistumalla ensimmäisenä eurooppalaisena valmistamaan aitoa posliinia, mutta ei saa vapauttaan takaisin.

v. 1717 Thomas Twinings avaa Lontoon ensimmäisen teehuoneen.

v. 1718 teenjuonti leviää Marokkoon englantilaisten esittelemänä.

v. 1722-1768 legendaarinen Chen Mansheng luo kuuluisat Yixing-kannunsa.

v. 1735 omalaatuinen japanilainen teepersoona Baisao esittelee senchadon eli "haudutetun teen tien".

v. 1739 avataan Lontoon ensimmäinen teepuutarha Vauxhall Gardens ja teetansseista tulee trendi.

v. 1763 Finland -aluksen kapteeni Carl Gustaf Ekeberg onnistuu ensimmäistä kertaa tuomaan teepuun taimia Eurooppaan elävinä. Carl von Linné aikoo käynnistää tuottoisan teenviljelyn Skånessa.

v. 1773 joulukuun 16. tapahtuu ensimmäinen "Boston Tea Party" -mielenilmaus, jossa mohikaaneiksi naamioituneet amerikkalaiset tyhjentävät brittialuksista mereen 40 tonnia teetä.

v. 1778 Ivan Lisitsyn perustaa ensimmäisen samovaariverstaan Tulaan.

v. 1827 hollantilaiset kokeilevat teenviljelyä Jaavalla. Samana vuonna ranskalainen kemisti Oudry onnistuu erottelemaan myös teestä kofeiinin, jonka olemassaolo kahvissa oli havaittu v.1820.

v. 1832 teenviljely Etelä-Intian Nilgirissä käynnistyy.

v. 1836 Charles Bruce alkaa kokeilla teenviljelyä Assamissa.

v. 1841 Dr. Campbell alkaa kasvattaa teetä Darjeelingissa.

1840 -luvulla Bedfordin herttuatar Anna keksii tiettävästi kello viiden teen.

v. 1854 kesäkuun 1. veljekset Henri ja Édouard perustavat Pariisissa legendaarisen teen ja vaniljan maahantuontiyrityksen Mariage Frères, josta 1980-luvulla kehittyy yksi maailman arvostetuimmista teetaloista.

v. 1867 ensimmäinen teetarha Ceylonille perustetaan.

v. 1889 ensimmäisen kerran historiassa Intia ohittaa Kiinan teenviennissä.

v. 1893 Popov perusti Venäjän ensimmäisen teeviljelmän Batumin lähelle Georgiaan.

v. 1896 englantilainen A.V. Smith patentoi teepussin Lontoossa.

v. 1905 teepuun latinalaiseksi nimeksi päätetään Camellia sinensis

v. 1908 itävaltalainen psykiatri hans Berger löytää aivojen alfa-aallot, joita tuottaa mm. teen sisältämä l-teaniini.

1919-1932 Suomessa juodaan kieltolain aikaan ”kovaa teetä”.

1930 -luvun puolivälissä Intian teeteollisuudessa tehdään ensimmäiset kokeilut uudella huipputehokkaalla ja ajan henkeen hyvin istuvalla CTC-koneella, joka leikkaa, repii ja rullaa (Cut-Tear-Curl) teelehdet pienenpieneksi silpuksi tuottaen vahvaa, voimakkaanväristä ja aromitonta teetä.

1940 St.Louisin maailmannäyttelyssä esitellään jäätee.

1949 suomalaisten teen kulutus on 100 grammaa henkeä kohden

1949 japanilainen tutkija Sakato löytää teestä l-teaniinin.

1960-1970 -luvuilla kulttuurivallankumous pyyhkäisee teehuoneet Kiinasta lähes jäljettömiin.

1960 -luvulla Intiassa otetaan käyttöön uuden sukupolven Rotorvane CTC-kone, joka tuplaa tuotannon ja osaltaan mahdollistaa halvan teen saatavuuden monien kehitysmaiden asukkaille.

1960-1980 -luvuilla pussitee lähes syrjäyttää irtoteen kaikkialla länsimaissa.

1970 -luvulla Saksasta, Sveitsistä ja Ranskasta alkanut aromatisoitujen teelaatujen buumi mullistaa koko länsimaisen teemaailman.

v. 1970 suomalaisten teen kulutus on 200 grammaa henkeä kohden.

1980-1990 -luvuilla Taiwanissa koetaan teekulttuurin ja teehuoneiden renessanssi, joka leviää myös Manner-Kiinaan.

v. 1998 kesäkuun 16. päättyy Lontoon teehuutokaupan 319-vuotias historia. Viimeisen tee-erän myynti (Flowery Pekoeta Hellbodden tarhalta Sri Lankasta) päättää symbolisesti Britannian vallan lännen teemarkkinoilla.

v. 2003-2008 Kiinassa koetaan sijoituskohteena käytettävän vuosikerta puerh-teen buumi.

v. 2003 englantilainen kemian professori tohtori Andrew Stapley löytää kahden kuukauden uutteran tutkimustyön tuloksena ratkaisun vuosisataiseen ongelmaan: maito tulee kaataa kuppiin ennen teetä.

v. 2005 pikakahvin myynti Isossa-Britanniassa ohittaa ensimmäistä kertaa rahallisesti teen myynnin.

Yritysjäsenemme

Saammeko esitellä yhden yhteistyökumppaneistamme, teekauppias Inna Dalem, The Ounce.